Mediatiedotteet
Vapaaehtoiset auttavat säilyttämään maailmanperintöä Suomenlinnassa
25.8.2016Suomenlinnassa on kahden viikon ajan ollut käynnissä kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri. Nyt toista kertaa linnoituksessa järjestettävä leiri tarjoaa 14:lle kulttuuriperinnön suojelusta kiinnostuneelle nuorelle tilaisuuden nähdä, millaista työtä Unescon maailmanperintökohteeksi valitussa Suomenlinnassa kulttuuriperinnön säilyttämiseksi ja esittelemiseksi tehdään. Leiriläiset ovat työskennelleet kahden viikon ajan Suomenlinnan kunnossapitoon, suojeluun ja esittelyyn liittyvissä tehtävissä. Työlistalla on ollut esimerkiksi maisemanhoitoa, tykkien huoltoa, kävijöiden […] Lue lisää
Suomenlinnan tunnelin peruskorjauksen suunnittelu alkaa
19.8.2016Suomenlinnan hoitokunta on tänään allekirjoittanut sopimuksen YIT:n ja Pöyryn kanssa maailmanperintökohde Suomenlinnan tunnelin peruskorjauksesta. YIT ja Pöyry muodostavat Suomenlinnan hoitokunnan kanssa allianssin, joka vastaa hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta. Hankkeen budjetti on 7 miljoonaa euroa. Nyt alkaa hankkeen kehitysvaihe, joka kestää arviolta loppuvuoden. Kehitysvaiheessa suunnitellaan toteutuksen yksityiskohdat sekä hankkeen edellyttämät poikkeusjärjestelyt. Tunnelin korjaaminen alkaa keväällä 2017. […] Lue lisää
Suomenlinnan hoitokunta rakennuttaa Lonnan saarelle hirsisaunan
30.6.2016Merilinnoitus Suomenlinnaan kuuluva piskuinen Lonnan saari saa täydennystä, kun merilinnoitusta hallinnoiva Suomenlinnan hoitokunta rakennuttaa saaren vanhan saunan tilalle uuden hirsisaunan. Puukiuasta päästään lämmittämään keväällä 2017. Lue lisää
Suomenlinnan tunnelin korjaajiksi valittiin YIT ja Pöyry
29.6.2016Suomenlinnan hoitokunta on valinnut YIT:n ja Pöyryn muodostaman ryhmittymän Vinssin tekemään maailmanperintökohde Suomenlinnan tunnelin peruskorjauksen. Tunneli tuo kunnallistekniikan Suomenlinnan asukkaille, työntekijöille ja kävijöille. Merilinnoituksessa asuu 800 ihmistä, työskentelee vuodenajasta riippuen 400–500 henkilöä ja siellä vierailee vuosittain yli 930 000 kävijää. Ryhmittymä valittiin kattavan kilpailutuksen perusteella. Ilmoittautumisvaiheessa viisi ryhmittymää ilmaisi kiinnostuksensa. Referenssien ja osaamisen perusteella kaksi valittiin […] Lue lisää
Suomenlinna juhlii museoitaan Kustaan päivänä 6.6. – ilmainen sisäänpääsy kaikkiin museoihin
1.6.2016Suomenlinnassa voi paitsi nauttia historiallisesta miljööstä, merellisistä maisemista ja monipuolisesta ravintola- ja kahvilatarjonnasta, myös vierailla kuuden museon näyttelyissä. Unescon maailmanperintökohteen kattavaa museotarjontaa juhlistetaan Kustaan päivänä 6.6., jolloin linnoituksessa vietetään jälleen museopäivää. Kaikkiin kuuteen museoon on tuolloin ilmainen sisäänpääsy, ja museot ovat avoinna aina iltakahdeksaan saakka. Museokävijöitä riittää muulloinkin kuin kesäkuukausina Linnoituksen päämuseo, Suomenlinnan tarinan kertova […] Lue lisää
Suomenlinnan arkkitehtuurikisan kilpailuohjelma julkaistu
27.5.2016Maailmanperintökohde Suomenlinnaan rakennetaan uusia asuintaloja, joiden suunnitelmaa haetaan avoimella arkkitehtuurikilpailulla. Kilpailun tarkoitus on löytää Länsi-Mustasaarelle rakennettaville uusille asuinrakennuksille soveltuva luonne, laajuus ja toteutustekniikka, joka sopii maailmanperintökohteen suojeltuun, historialliseen miljööseen. Lue lisää
Arkkitehtuurikilpailulla haetaan suunnitelmaa uudisrakennuksista Suomenlinnaan
22.3.2016Suomenlinnan Länsi-Mustasaarelle rakennetaan uusia asuinrakennuksia, joiden suunnitelmaa haetaan avoimella arkkitehtuurikilpailulla. Kilpailu saa varsinaisen lähtölaukauksen toukokuun lopussa, jolloin kilpailuohjelma julkistetaan. Lue lisää
Suomenlinnan kunnallistekniikan tunneli korjataan
21.1.2016Suomenlinnaan meren alitse manner-Helsingistä johtava kunnallistekniikan tunneli korjataan. Tunnelin kautta kulkee kunnallistekniikka Suomenlinnassa asuville kaupunkilaisille sekä siellä vieraileville ihmisille. Lisäksi tunnelia käytetään hälytysajoihin. Korjaamalla tunneli varmistetaan, että Suomenlinnassa asuvat ja työskentelevät ihmiset ja maailmanperintökohteessa vierailevat yli 900 000 vuotuista kävijää saavat jatkossakin kunnallistekniset palvelut. Lisäksi varmistetaan huoltohenkilökunnan turvallisuus, alennetaan tunnelin ylläpitokustannuksia sekä pidennetään tunnelin elinkaarta. Nykyisellään […] Lue lisää
Suomenlinnassa ennätyksellinen talvikausi
15.1.2016Yhä enemmän ihmisiä vierailee maailmanperintökohde Suomenlinnassa talvikaudella. Vuonna 2015 tammi-huhtikuussa ja loka-joulukuussa merilinnoituksen kävijämäärät kasvoivat ensi kertaa yli kahteensataan tuhanteen, kun 223 000 ihmistä vieraili kohteessa. Suomenlinnan talvikauden kävijöiden määrä on huomattava, sillä harva suomalainen museo tai linna yltää moiseen lukuun koko vuoden aikana. Lue lisää
Suomenlinna toivottaa vieraat tervetulleiksi myös perjantaina 18.9.
16.9.2015Suomenlinnan palvelut ovat avoinna normaalisti perjantaina 18.9.2015 mahdollisista mielenilmauksista huolimatta. Lue lisää