Suomenlinnan lauttaterminaali uudistuu

Suomenlinnassa sijaitsevan lauttaterminaalin uudistustyöt alkavat maanantaina 3.10.2016. Lauttaterminaalin kulkuyhteyksiä, odotuskatosta ja opastusta parannetaan ja ympäristöä siistitään. Rakennustyöt eivät vaikuta Suomenlinnan lauttaliikenteeseen. Lauttaterminaalin muutostyöt valmistuvat kesällä 2017.

Terminaalin kulkuyhteyksiä parannetaan erottamalla saapuvien ja lähtevien matkustajien kulkureitit nykyistä selkeämmin toisistaan. Nykyiset kulkujärjestelyt ohjaavat lähtevät matkustajat saapuvien matkustajien reitille, mistä aiheutuu ruuhkia. Kulkureittejä selkeytetään esimerkiksi siirtämällä lippuautomaatit pois saapuvien matkustajien reitiltä. Uusilla järjestelyillä pyritään vähentämään ruuhkaisuutta ja nopeuttamaan lautan tyhjentämistä ja lastaamista.

Terminaalialueen opastusta selkeytetään, aidat ja portit uusitaan ja odotuskatos kunnostetaan viihtyisämmäksi. Polkupyörätelineet uusitaan ja koko terminaalialueen ilmettä kohennetaan istutuksilla ja matalilla aidoilla. Suomenlinnan asukkaille tulee asukasportti, joka nopeuttaa asukkaiden liikkumista lauttaterminaalissa.

Lauttaterminaalin rakennustyöt eivät vaikuta Suomenlinnan lauttaliikenteeseen. Terminaalialueella on töiden ajan muutoksia kulkureiteissä, mutta alue on matkustajien käytössä koko rakentamisen ajan.

Suomenlinnan lauttaterminaalia käyttää vuosittain noin 2 miljoonaa matkustajaa.

Edellä oleva teksti on HKL:n tiedote, jonka voit lukea myös Helsingin kaupungin sivuilta täältä.

Lisätietoja:

Kaikki uutiset