Kuvassa näkyy asuinrakennus vaasan kasarmi sekä Suomenlinna keskus

Alue ja rakennukset

Suomenlinnan hoitokunnan hallinnoima kansallisomaisuus käsittää yli 200 rakennusta sekä 80 hehtaarin maa-alueen kahdeksalla saarella. Etelästä alkaen lueteltuina saaret ovat: Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku Mustasaari, Länsi-Mustasaari, Särkkä, yksi Pormestarinluodoista ja Lonna.

Suomenlinnassa on noin 330 vuokra-asuntoa, joista vastaa niin ikään Suomenlinnan hoitokunta. Asuntoja tulee vuokralle hyvin harvoin, vain muutamia vuodessa. Lue asumisesta Suomenlinnassa ja asuntojen hakemisesta.

Suomenlinnassa on 13 yksityistaloa, jotka ovat Venäjän vallan aikana rakennettuja kauppiastaloja ja upseeriston puuhuviloita. Myös niiden maapohja kuuluu valtiolle. Pikku Mustasaarella toimivan Merisotakoulun rakennukset omistaa ja niistä vastaa valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt. Kirkkorakennuksen ja sen tontin omistaa Helsingin seurakuntayhtymä.

Suomen valtio omistaa Suomenlinnan ympärillä noin 80 hehtaarin suuruisen merialueen, jossa lepää kymmeniä hylkyjä. Niiden tutkimustyö kuuluu Museoviraston meriarkeologian yksikölle.

Rakennusten ja ympäristön historia

Linnoituksen alueen ja rakennusten historiaan voit tutustua muutamankin eri aineiston kautta.

Suomenlinnan hoitokunta on dokumentoinut kunnostushankkeita 1970-luvulta alkaen. Rakennusten historia -aineisto sisältää tietoa lähes 200 rakennuksen vaiheista, käyttötarkoituksista ja sisätiloista kuvien, tekstien ja piirrosten avulla. Aineisto tarjoaa myös pääsyn suljettuihin tiloihin ja telakkaan liittyvää materiaalia. Tekstilähteinä on käytetty Museoviraston ja Suomenlinnan hoitokunnan julkaisuja. Kartassa käytetyt piirustukset ovat peräisin Krigsarkivetin ja Kansallisarkiston kokoelmista. Valokuvat ovat pääosin Suomenlinnan hoitokunnan kuva-arkistosta sekä Kansalliskirjaston Finna-palvelusta. Aineisto julkaistiin aiemmin vuorovaikutteisen ilmakuvan tukemana, mutta palvelu on lopetettu joulukuussa 2023.

Rakennusten historiasta kertovaan aineistoon voit perehtyä Suomenlinna.fi-sivustolla

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala on taas teettänyt kattavan ympäristöhistoriallisen selvityksen Iso Mustasaaren puistoista. Alueen puistot, puutarhat ja aukiot ovat merkittävä osa historiallisesti kerrostunutta Suomenlinnan kulttuuriympäristöä. Selvitys taustoittaa niin Iso Mustasaaren kuin sen puistojenkin historian vaiheita. Selvitys sisältää runsaasti hienoa kuvamateriaalia ja piirroksia, jotka tempaavat matkalle Suomenlinnan menneisyyteen.

Tutustu selvitykseen tästä: Iso Mustasaaren puistot – ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet.

Kuvassa muuria ja punaisia syksyn lehtiä

Ruotsalainen kausi

Parantaakseen Suomen puolustusta Ruotsi aloitti vuonna 1748 linnoitustyöt Helsingin edustalla sijaitsevilla Susiluodoilla. Kahta vuotta myöhemmin paikka sai nimekseen Sveaborg.

Kuvassa vaaleanpunainen vaasankasarmi -rakennus, jonka edustalla rinne, jossa keltaista ukonpalko kasvillisuutta

Venäläinen kausi

Viaporin linnoitus antautui toukokuussa 1808 Venäjän joukoille, ja samalla käynnistyi linnoituksen historiassa uusi vaihe. Seuraavana vuonna Suomesta tuli Venäjän alainen autonominen suuriruhtinaskunta, mutta Viapori pysyi hallinnoltaan venäläisenä sotilaskohteena.